keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Sisäistä voimaa ja luottamusta

Monelta eri taholta olen saanut kuulla ja lukea enenevässä määrin naiseuteen ja äitiyteen liittyvien asioiden ongelmista. Tarkoitan lähinnä raskaana olemista ja synnyttämistä, äitiyteen kasvamista ja naiseutta äidiksi tulon jälkeen. Joka puolelta tulee samaa viestiä: yhä useampi nainen on eksyksissä.

(Kuva on Tittamari Marttisen kirjoittamasta kirjasta: Äidin karkkipäivä, jonka on kuvittanut Virpi Talvitie.)

Moni nainen on kadottanut kosketuksen omaan itseensä ja sitä kautta myös esimerkiksi raskaana oleminen ja synnytys saattavat tuntua pelottavilta ja vierailta. Oma sisäinen voima, oman kehon viestien kuunteleminen, oman kehon tunteminen ja omaan kehoon ja vaistoon luottaminen tuntuu vaativan entistä enemmän työstämistä naisilta.

Naisen keho on upea! Se on luotu kantamaan vauvaa ja synnyttämään. Jo pelkästään lantio on erilainen miesten lantioon verrattuna. Synnytys on luonnollinen tapahtuma, jonka keho osaa hoitaa ison ja vahvan kohtulihaksen, uskomattoman tarkan ja monipuolisen sisäerityksen ym. tärkeiden elinten ja alueiden avulla. Keho saattaa tarvita joskus pienen tönäisyn oikeaan suuntaan, mutta silloinkaan sen ei välttämättä tarvitse olla mikään iso asia. Ihan vaikkapa lämminhalaus ja kannustavat sanat, jotka saavat äidin rentoutumaan ja sitä kautta hormonitoiminnan tehostumaan ja synnytyksen edistymään.

Omaa sisäistä voimaa ja luottamusta omaan kehoon voi etsiä itsetutkiskelun kautta, matrojen ja mielikuva/meditaatioharjoitusten avulla, rentoutumalla, lukemalla synnytyksen luonnollisesta kulusta, vertaistukirymistä (esim. Aksyn teemaillat), hypnoosivalmennuksella ja vaikkapa synnytystaiteen avulla. Esimerkiksi tuosta synnytystaiteesta voi lukea kuukauden kirjasta Birthing from within. Se on aika helppo lukuinen kirja. Tai googlaamalla mandalan-piirtämisjuttuja.

Usein traumaattisen synnytyksen tai vaikkapa jonkun seksuaalisuuteen liittyvän trauman takia luottamus omaan kehoon tai naiseus voi olla hukassa. Siihen voi hakea apua edellisten lisäksi vaikkapa neuvolapsykologilta, suggestoterapiasta, seksuaali- ja parisuhdeterapeutilta, pelkopolilta tai synnytyspelko -vertaistukiryhmästä. Tosin viimeksi mainittuja on tällä hetkellä vain Tampereella ja ehkä Turussa (siitä en ole varma).

Omaa äitiyteen kasvua ja naiseutta voi myös elvyttää ja parantaa rakastamalla itseä, pitämällä itsestään hyvää huolta ja hellimällä itseään. Oman ajan ottaminen ja itseensä keskittyminen ei ole itsestään selvyys tässä hektisessä maailmassa, varsinkin jos on lapsia jo ennestään.

Ole kerrankin kaikessa rauhassa saunassa ja/tai suihkussa. Laita vaikka kynttilöitä palamaan ja hoida itseäsi saunan lämmöllä ja valuvalla vedellä. Nauti omasta kehosta ja jos olet raskaana niin muuttuvasta kehostasi ja sisälläsi kasvavasta vauvasta. Anna itsellesi aikaa - aikaa olla itsesi kanssa!

Tai sitten voit ottaa paperia ja värikyniä/vesivärejä ja piirtää. Voit miettiä vaikkapa
- naisena olemista
- naiseksi kasvua
- äitiyttä
- äitiyteen kasvamista juuri tälle lapselle
- haavetta vanhemmuudesta
- pelkoja ja huolia (jotka haluat piirroksen myötä poistaa myös mielestä)
- tulevaa vauvaa
tai ihan mitä haluat, ja sitten annat vain mennä... Annat kynän/siveltimen liidellä paperilla juuri niin miten sinusta sillä hetkellä tuntuu. Piirtää ei siis tarvitse osata. Piirrokset kannattaa säilyttää. Vaikka et haluaisi tutkiskella niitä nyt, niin myöhemmin ne voivat osoittautua erittäin antoisiksi ja ihaniksi muistoiksi.

Loppuun vielä Pam Englandin ja Rob Horowitzin Birthing from within kirjasta pieni pätkä, joka kuvaa hyvin myös sen mitä itse haen takaa, vaikka en sitä välttämättä osaa auki kirjoittakaan.

"Through soul-searching
and listening more deeply
to the women I was working with,
I finally understood that women
have to prepare for birth
in their heart and soul,
not their head.
And that giving birth is somethgins a woman does
in her body,
not in her head."

- Pam England -

Onnea löytöretkelle omaan itseesi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti